keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Laskeutuminen jouluun

Eilen viimeistelin vielä yhden joululahjan, tai paremminkin joulukoristeen. Ostin jo raskausaikana yhden ristipistotyön, joka oli tarkoitus tehdä lapselle joulukoristeeksi. Noh, aika kauan siinä meni, mutta nyt se on valmis.




Eli Nalle Puh -teemainen joululahjasukka :) Työ on kirjottu siniselle aidakankaalle ruutuja mallista laskien, koristettu ja viimeisteltu jälkipistoilla ja ommeltu sitten sukaksi. Tein vielä erillisen ripustuslenkin. Ristipistot ovat lempparikäsitöitäni, mutta ne vaativat valitettavasti aika paljon aikaa ja hyvän valaistuksen. Ristipistoa ei voi myöskään esimerkiksi helposti napata matkalle mukaan. Nyt olen jo aloittanut uuden työn eli eräät villasukat. Näin mulle yleensä käykin eli aloitan jo seuraavaa ennen kuin edellinen on valmis ja sitten niitä keskeneräisiä löytyy sieltä täältä... ja kun vielä ohje on hukassa niin viimeistely voi myöhemmin olla ihan mahdotonta.

Haettiin tähän kotiin vähän joulutunnelmaa koristelemalla meidän hieno kuusi :) Tämä on siis vuosia sitten aiemman kotimme parvekkeelle koristukseksi tarkoitettu halpa muovikuusi. Ensin mietittiin miehen kanssa, että laitetaanko kuusi ulos etupihalle, mutta tajuttiin sitten että siihen ei saa oikein helpolla valoja (kun ei ole pistoketta etuoven lähellä). Joten laitettiin sittenkin sisälle ja oli oikein hauskaa koristella pojan (3v) kanssa kuusta. Mähän en ole ostanut vuosiin edes mitään joulukoristeita, vaan laatikossa oli lähinnä saatuja sekä joitain joskus 10 vuotta sitten Tiimarin joulun jälkeisestä alesta hankittuja halpisjoulupalloja. Niistäkin puolet oli ihan hirveän näköisiä ja rikkinäisiä. Mutta ei anneta sen haitata, kuusesta tuli kuitenkin kiva!


Ensi jouluksi toivon kyllä ihan aitoa kuusta, ja kun meillä olohuoneessa tilaa ja korkeutta on, voisi kuusi olla isokin. Mutta se sitten ensi vuonna! Nyt aion kuitenkin nauttia tästä joulusta, valmiiseen joulupöytään asettumisesta ja levosta :) Suunnitelmissa on siis rentoutua, lukea jotain hyvää kirjaa, syödä, löhötä ja ehkä kutoa villasukkaa. Ihaninta on kuitenkin seurata pojan joulutohinoita, nyt kun jo ymmärtää joulustakin aika paljon. Poika onkin jo päiväkausia puhunut siitä, kuinka mennään mummun ja vaarin luo, ja kyselee jatkuvasti joko nyt mennään? Taitaa pienellä olla ikävä isovanhempia :)

Rauhaisaa joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti