Ensimmäinen ja ainakin toistaiseksi ainoa lapseni syntyi marraskuussa 2012. Tuosta hetkestä on siis jo yli kolme vuotta. Raskauden aikana minut valtasi syömisen himo, enkä osannut lainkaan hillitä itseäni. Söin, söin ja söin niin paljon kuin vain ikinä jaksoin ja nälkä tuntui olevan loputon. Myöhemmin olen naureskellut, että jos lapsi ei olisi syntynyt ajallaan, olisin varmasti kohta ryhtynyt jo järsimään keittiön kaappien hyllyjäkin.
Ruoan mättämisellä oli tietysti seurauksensa. Verenpaineeni oli pikkuisen koholla, ja aivan loppusuoralla neuvolassa käydessäni terveydenhoitaja passittikin minut Jorviin tarkkailuun. Noh, eihän siinä mitään hätää ollut, ja kätilö taisi nähdä sen todellisen syyn verenpaineen nousulle tokaistessaan: "jos nyt koetat loppuajan välttää herkkuja, suklaata ja sen sellaista". Painoni nousi siis raskauden aikana ainakin 30 kiloa, mutta todellista lukemaahan en tiedä sillä taisin lopettaa vaa'alla käymisen siinä viimeisinä viikkoina. Terveydenhoitaja passitti minut ylimääräiseen sokerirasituskokeeseenkin, jossa kuitenkin pärjäsin juuri alle raja-arvojen ja näin ollen en joutunut erityiselle dieetille tai tarkkailuun. Koko raskausaikana en kuitenkaan joutunut mitenkään kroppani pettämäksi tai esimerkiksi lopettamaan liikuntaa kipujen tai supistusten vuoksi. Oma kehonkuvani kuitenkin muuttui melko lailla.
 |
| Kesäkuussa 2012, 4. raskauskuukausi menossa. |
 |
| 39+0 ja vatsa on iso... |
 |
| Synnyttämässä. Jättimaha. |
Ennen lapsen syntymää liikuin jonkin verran, toki vähemmän kuin esimerkiksi lukioaikana pelatessani lentopalloa. Liikunta oli kuitenkin suht mukavaa ja helppoakin, vaikka esimerkiksi juoksulenkeistä en innostunut yhtään. Raskauden myötä liikunta jäi kun oli vain niin paljon helpompaa löhötä pullukkana sohvalla. No sitten kun laps lopulta syntyi, aloin havahtua siihen mitä raskaus ja ylenmääräinen syöminen olivatkaan aiheuttaneet kropalleni.
 |
| Laps muutaman päivän ja äitiä vähän väsyttää. |
 |
| Puoli vuotta synnytyksestä eli toukokuussa 2013. |
 |
| Reissussa Kreikassa kun poika oli puolivuotias. |
Ne ketkä sanovat, että "kyllä se imettäminen sitten vie ne ylimääräiset kilot", valehtelevat. Ei se kaikilta vie. Varsinkaan jos äidillä kuitenkin on ruokahalua. Muistan että painoni hipoi 93 kg ennen synnytystä ja sairaalasta lähtiessä se taisi olla 88 kiloa. Eli eipä sinne laitokselle paljoa jäänyt. Olin toiveekkaana ottanut mukaan niin sanotut normaalit verkkarit, mutta ei niiden mahtumisesta jalkaan ollut toivoakaan. Ja itseasiassa vielä tänä päivänäkään ne verkkarit eivät oikeastaan mahdu kunnolla jalkaan vaan puristavat ja kiristävät. Uskoni siihen, että kroppa jotenkin palaisi ennalleen oli kova ja kun niin ei tapahtunut, petyin. Samalla menetin kyllä aika paljon uskoa itseeni. Päässäni alkoi kuulua se pieni ääni: "läski, huono, ruma ämmä, edes lapses ei tykkää susta." Oma kroppa tuntui ällöttävältä, mikään vaate ei mahtunut päälle eikä ollut enää mitään todellista syytä miksi esimerkiksi ei mahtuisi ravintolassa nousemaan ahtaasta pöytävälistä. Ei tehnyt mieli ostaa mitään vaatteita, koska ajatus oli että en halua ostaa niin isoja kokoja mitä olisin tarvinnut. Ja jotenkin toivoin, että läskit kaikkoaisivat ja saisin edes jotain omasta kropasta takaisin.
Jatkuu seuraavassa osassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti